Minttu Mustakallion Ruusintorppa
Olin hyvin otettu mahdollisuudestani päästä residenssivieraaksi Ruusintorppaan, ja kiitän siitä Kansan Sivistysrahastoa. Savonrannan rauhassa sain tehdä juuri sitä, mihin tylsänä, hiljentyneenä, harmaana koronakeväänä ei kerrostaloasunnossa Helsingin keskustassa ollut mahdollisuutta. Lukea, kirjoittaa ja lukea. Lukea siksi mainittu kaksi kertaa, että luin Ruusintorpassa sekä työtekstejä että vapaa-ajan kirjallisuutta. Mukaani pakkasin kasan kirjoja, joiden lukemisen koronan pysäyttämä työelämäni lähes täydellinen katkeaminen maaliskuussa 2020 ikävästi blokkasi. Keväällä lääpsähdin oikein urakalla, koko työvuosi muokattiin viruksen toimesta täysin uusiksi. Savonrannassa luin kaikki mukaan tunkemani kirjat, ja kirjastosta hain lisää. Kävin myös Savonlinnan kirjastossa. Keväällä ahdistukseen kadonneen lukemisen ilon löysin uudelleen Ruusintorpassa.
Pääasiallinen työtehtäväni Ruusintorpassa oli opetella Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata-romaanin teksti ja tutkia sen dramatisointia. Ruotsiksi. Niin tein. Ruotsi ei ole koskaan ollut minulle arkikieli, joten sain tehdä ison työn Tikkasen tekstin ymmärtämisessä ja opettelemisessa. Minulla oli tarkka päiväohjelma, jota noudatin. Aamu-uinti, aamiainen, vetäytyminen kirjalliseen työhön, tekstin kuuntelua ja ääntämyksen opettelua, ruokailutauko, kirjallista työtä, iltauinti ja sauna.
Ruusintorpan tyyni rauha antoi tälle kirjalliselle työlle kaiken sen tarvitseman tuen, sain ympäristöltä apua keskittymiseen, ja nyt, tätä kirjoittaessani, on Tikkas-ensi-iltakin saatu esille Helsingin Lilla Teaterniin, hyvin arvioin. Mikä parasta, Ruusintorpan tunnelma vei kuin vaivihkaa Korona-ahdistukseni mennessään. Savonrannassa helpottui Helsingissä kokemani hankala korona-arki, asiat yksinkertaistuivat.
Alkukesä, lintujen äänet, tikka-ystävä aamuisin, vesielementti ja sauna, ideaali turvapaikka taiteilijalle. Nyt, syyskuussa, kaipaan takaisin Ruusintorppaan ja Savonrantaan joka päivä. Etelä-Savossa on taikaa. Hiljainen kylänraitti ja ystävällisesti juttelemaan tulleet ihmiset, kaipaan heitäkin. Hankin kirjastokortinkin, jotta käytin mahdollisimman laajasti kylän palveluita. Savonranta on entisestä kuulemma kovin hiljentynyt, mutta kuollut se ei ole! Taiteilijaresidenssi on tärkeä lisä Savonrannan elossapysymisessä, kyläläiset ovat residenssitaiteilijoista kiinnostuneita, ja taiteilijat tuovat kaivattua kulttuurista perspektiiviä savolaisarkeen. Ja sinne haluan takaisin, peilikirkkaiden vesistöjen lenkkimaisemiin, Ruusintorpan taiteellisesti ruokkivaan syleilyyn.
Minttu Mustakallio,
näyttelijä, käsikirjoittaja