Mikko Ampujan rahaston palkinto Anna Lindholmille

Kansan Sivistysrahaston Mikko Ampujan rahasto on palkinnut Anna Lindholmin (s. 1983) hänen teoksestaan Den rätta färgen. En biografi om socialisten Anna Wiik. Palkinto luovutettiin Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 29.10.2022.

Teoksessaan Anna Lindholm aukaisee lukijan näkyviin ja koettavaksi Suomen työväenliikkeen tärkeän toimijan ja ihmisen, aiheetta hieman varjoon jääneen Anna Wiikin elämän kaikkine nyansseineen ja erityisesti vahvan perusvirran, periaatteellisuuden ja rakkauden Karl Harald Wiikiin. Teoksen ansioihin kuuluu myös tekijän elävä kommentointi ja pohdinta Anna Wiikin vaiheista ja ratkaisuista.

Mikko Ampujan rahasto pitää ansiokkaana Anna Lindholmin kykyä luoda elävä kuva päähenkilöstään, tämän toiminnan historiallisesta kontekstista, erityisesti suhteesta ja rakkaudesta Karl Harald Wiikin, Mikko Ampujan merkittävään kansanedustajatoveriin, joka joutui jakamaan sodanvastustajien kohtalon vankeudessa 1941–1944.

– Kun luin Anna Wiikin kirjeitä ja päiväkirjoja, minusta tuntui, että koen hänen elämäänsä reaaliajassa. Se oli mahtavaa, mutta tunsin itseni myös hyvin yksinäiseksi, kun en ollut paikalla ja tuolloin minulla ei ollut ketään, jolle puhua lukemastani, hylkäämisestä ja kaikista petoksista ja katastrofeista, joita Anna ja Karl Harald yhdessä Vapaa Sana -ryhmän kanssa joutuivat kokemaan. Siksi Mikko Ampujan rahaston palkinto merkitsee minulle paljon. Se on todiste siitä, että kirja on löytänyt juuri oikean lukijan, kommentoi Anna Lindholm palkintoa.

Mikko Ampujan rahasto on Kansan Sivistysrahaston erikoisrahasto ja sen tarkoituksena on tukea työläiskirjailijoita ja työväenliikkeen historian tutkijoiden kirjallisia töitä.