Sirpa Kähkönen 2021
Ruusintorpalla
Kesäkuun alussa Helsingin kantakaupungin yksiö vaihtui torppaan järven rannalla, kirkon kupeessa. Sain Kansan Sivistysrahastolta Ruusintorpan käyttööni juuri oikeaan aikaan – romaanini Vihreä sali oli valmistunut ja raskas koronakevät oli päättynyt.
Ajoimme kesäautolla tyttäreni Ainon kanssa 2.6.2021 Savonrantaan ihanassa kesäsäässä. Illalla perille päästyä saatoimme vain ihailla hiljaisuutta ja veden läheisyyttä. Käki kukkui vastapäisen niemen metsissä. Ja monet vesilinnut tulivat sinä iltana ja seuraavina viikkoina tutuiksi: yhtenä päivänä joutsenpari keskusteli tunnin ajan kaikuvasti Myllylammessa torpan edustalla: ”Kang?” ”Kang!” ”Kang?” ”KANG!”
Ja kuikat, isokoskelot, laiturilla lepäilevä sorsapari Kalevi ja Irene sekä emon hellästi vaalima sorsapoikue, kaikki tuottivat iloa koko kesäkuun ajan.
Vanhassa torpassa majoittui monta mukavaa vierasta, ja siellä teki etätöitä kesäkuun ensimmäisen viikon tyttäreni. Itse asuin koko kesäkuun parvella uuden Ingantuvan katonrajassa. Minulle pieni pesä sopi hyvin. Ja aamuvirkkuna saatoin aina nousta kahvilleni niin aikaisin kuin halusin ketään häiritsemättä.
Teimme paljon retkiä; Savonrannasta on lyhyt matka Koloveden kansallispuistoon. Myös Liperin seutu tuli tutuksi, samoin kuin Rääkkylän Paksuniemi, jossa on ihana hiekkaranta ja hyvä pieni majatalo. Puhoksen suuri vanha lehtikuusimetsä säväytti. Savonlinnassa tuli käytyä usean kerran. Savonrannan salainen aarre on suuri jääkauden aikainen muinaisranta-alue jota vartioi hauska kivistä kasattu peikkohahmo. Jos alueen haluaa löytää, kannattaa etsiä kartalta paikannimiä joissa mainitaan sana helvetti.
Savonrannan pieni lounasravintola tarjosi eräänä arkipäivänä mainiot muikut ja satamaravintola hyvää ruokaa myös. Kirjastosta löytyi luettavaa ja Saleen oli kävelymatka. Käsityömyymälä kosken partaalla varusti meidät Helsinkiin lähtiessä tuliaisilla. Ruusintorpan lähistöllä on myös kaunis hietakankaalle rinteeseen luotu hautausmaa, jolle useita kertoja kävelin katselemaan kyläläisten hautoja ja miettimään heidän kohtaloitaan.
Ensimmäisinä iltoina ja aamuina syvässä hiljaisuudessa laiturilla seisoessani ihmettelin, mistä voi kuulua moottoritien kohina. Parin päivän päästä käsitin, että se on kosken ääntä. Savonrannan läpi kulkeva koski on entistetty jotta kalat nousisivat siihen, ja ihmeekseni näinkin suuria kaloja koskessa heti alkupäivinä; ne ponnistelivat kosken kuohuissa ylävirtaan.
Kun tulimme kesäkuun alussa iltamyöhällä Savonrantaan, siltojen yli ajaessa tuntui, että tulemme kotiin. Aivan ensimmäisinä öinä oli vielä kylmää ja vanhassa torpassa oli niin viileää, että tytär käytti ilmalämpöpumppua tehdessään etätöitä, mutta sää lämpeni nopeasti, ja kesäkuun lopussa mittari näytti jo päivittäin yli kolmeakymmentä astetta. Hyttysiä oli enemmän kuin tarpeeksi.
Savonrannan lukupiiri kutsui minut vieraakseen, ja kuulijoita oli kirjastolla pienen kokoustilan täydeltä. Syntyi hyvää keskustelua. Joimme koivunmahlasimaa.
Luin, ajattelin ja kirjoitin hiljalleen tulevia töitä ja lepäsin ankaran kevään rasituksista Ruusintorpassa. Istuin pitkiä aikoja vain katsellen kuinka vesi välkehtii ja valo hyväilee valkeita koivunrunkoja. Ingantuvan sijainti aivan veden partaalla oli ihaninta lepoa ja terapiaa kovilla olleelle kaupunkilaiselle.
