Ruusintorppa: Marjo Niemi ja Eeva Turunen
Meillä oli ilo viettää heinäkuu 2022 Ruusintorpan vieraina ja tutustua kauniiseen, ystävälliseen Savonrantaan. Pitkän ajomatkan jälkeen pullahdimme pihamaalle täpötäydestä, äärimmäisen pienikokoisesta laina-autosta ja huomasimme oitis saapuneemme kesäparatiisiin. Koko porukka oli vetäytymisen tarpeessa – kukin henkilö omasta syystään.
Kun kotiutuminen oli vielä kesken, joku koetti toimittaa meille muikkukukon. Emme olleet kukosta kuulleetkaan, ja kieltäydyimme hölmistyneinä vedoten kasvissyöntitaipumuksiimme. Selvittelimme asiaa jälkikäteen perinpohjaisesti, mutta salaisuuden verho ympäröi muikkukukkoa tänäkin päivänä.
Eevalla oli meneillään intensiivinen, rasittava ja piinallinen vaihe kirjailijan työssä: romaanin vedossavotta. Savonrannassa Eevan oli määrä tehdä loppuvaiheen korjauksia hiukan ennen kirjan menoa painoon. Hän viettikin varsin tiiviisti aikaa Ruusintorpan puolella työhönsä syventyen, samalla kun Marjo nautti lapsineen kevyellä työllä höystetystä lomasta Ingantuvassa heinäkuun ensimmäiset pari viikkoa.
Molempiin tilanteisiin olosuhteet olivat täydelliset: kaunis kesäluonto, sauna ja järvi sekä palvelut lähellä. Lapset kylpivät kilpaa kesyjen naapuriemme, heinäsorsien, kanssa. Sorsat nukkuivat usein Tauno Yliruusin rakentamassa pikku saaressa. Ajattelimme, että kenties se oli tätä tarkoitusta varten alun perin rakennettukin. Sorsia emme tokikaan ruokkineet, niille moinen ystävällisyys voi aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia. Kovasti linnut silti laiturin päässä viihtyivät; usein muutama otti päivätorkkuja samaan aikaan, kun jompikumpi kirjailijoista retkotti nokosilla vieressä.
Miellyttävälöylyinen sauna lämpeni tiuhaan, vaikka heinäkuu oli kuuma. Viritimme rantaan kahden koivun väliin riippumaton. Uiminen virkisti ja rentoutti päivittäin.
Puolivälissä kuuta lapset lähtivät muille kesäreissuilleen ja Marjokin alkoi toden teolla huhkia. Tekeillä oli radiokuunnelmasarja, novelli Nuori Voima -lehteen ja romaanityöt. Eri projektien vuorottelussa auttoi muutama lomapäivä; kävimme Savonlinnassa kiertelemässä ja Koloveden kansallispuistossa melomassa. Olimme hyvin vaikuttuneita Koloveden ihmeellisestä tunnelmasta ja aiomme palata. Jos Koloveden tunnelma olikin jylhä, Savonrannassa tunnelma oli leppoisa. Kumpikin herätti ihastusta.
Työtä saattoi tauottaa monin tavoin. Houkutuksiakin oli tarjolla. Vierailimme kirjastossa sekä kahdella kirpputorilla, joista toisen takaosassa piilevä kirjavyöhyke tuli tutuksi ja tyhjeni jonkin verran käyntiemme myötä. Perehdyimme niin ikään kylänraitilla sijaitsevaan sekatavarakauppaan, jonka tarkasti valikoitu anti täytti monet tarpeet, sekä viereisen Lounaskahvila Saran maukkaisiin piirakoihin. Myöskin piipahdimme ukrainalaisten kahvilassa ahnehtimassa pieniä lettusia sekä nautimme mansikka-ajasta kojunsa ruokakaupan pihaan pystyttäneen kauppiaan turvin. Erityisen taajaan asioimme myllyn käsityömyymälässä, jonka vantus- ja sukkavarannot hupenivat tuntuvasti käyntiemme myötä. Suuntasimme – kaukaa viisaine vierainemme – helteillä katseet jo talveen ja pukinkonttiin. Myllyssä viehätti ostosmahdollisuuksien lisäksi sen puurakenteinen, kaunis koneisto sekä opetustaulunäyttely.
Näyttelytarjontaa oli myös käden ulottuvilla (joskaan emme uhmanneet kieltoa emmekä koskeneet esineisiin): kirjailija Yliruusin elämää esittelevä näyttely Ruusintorpan yläkerrassa kirvoitti kuvitelmat menneistä ajoista.
Kotiinlähdön kynnyksellä poikkesimme vielä tutustumassa ravintola Myllykartanon meininkiin ja hyvä niin. Ilahduimme paikan tunnelmallisesta sisutuksesta ja vitsikkäistä seinätauluista. Terassilla vallitsi letkeä ilmapiiri ja tutustuimme mukaviin paikallisiin ihmisiin. Juttutuokiot laajensivat Savonranta-tietämystämme tuntuvasti.
Matkan kohokohtiin, siis elvyttävän lomailun ja Ruusintorpan tarjoaman työrauhan lisäksi, lukeutui kierros Savonrannan kauniissa puukirkossa. Saimme seuraksemme miellyttävän ja ystävällisen oppaan, jolla oli seikkaperäiset tiedot kirkon historiasta ja arkkitehtuurista ja joka esitteli paikkoja urkuparvea sekä pihalla sijaitsevaa Frimanin kiveä myöten. Kaiken lisäksi hän johdatti meidät vielä tutustumaan seurakuntakotiin ja kertoi seurakunnan nykyajasta elävästi.
Lopuksi pieni jälkikirjoitus. Meillä on tapana leipoa vuoden päätteeksi ystäviemme kanssa piparkakkutaikinasta kunkin vuoden kohokohtia. Yksi vuoden 2022 pipareistamme esitti Ruusintorppaa, kuinkas muutenkaan. Kiitämme Kansan Sivistysrahastoa lämpimästi siitä, että saimme työskennellä ja rentoutua viehättävässä, innoittavassa ja rauhallisessa ympäristössä. Mikä onni, että Ingeborg ja Tauno Yliruusi mahdollistivat lahjoituksellaan kirjailijaresidenssitoiminnan.
