Juha Rautio 2011

Vuoden 2011 KSR:n kesäkirjailija Ruusintorpalla oli runoilija, kääntäjä Juha Rautio Tampereelta. Tässä hänen kesämuistonsa.

Kesä torpalla

Hain Ruusintorpan residenssiä viimeistelläkseni Raymond Carverin runojen suomennostyön sekä kirjoittaakseni runoja kolmanteen kokoelmaani. Kumpikin toteutui, vaikka yritinkin keskittyä myös olemiseen. Siihen virittäytyminen oli kaupunkielämän jälkeen vaikeinta.

Saavuin Ruusintorpalle viikkoa ennen juhannusta. Puolisoni saapui juhannuksena ystäväjoukon kanssa. Vieraita kävi pitkin kesää. Torpalla kustannustoimitettiin, kirjoitettiin, harjoiteltiin poikkitaiteellista Periferia-projektia, lämmiteltiin saunaa, soudeltiin, kalastettiin sekä suunniteltiin tulevia.

Yhteistyö kirjaston ja muutenkin paikallisten kanssa oli antoisaa ja rentoa. Pääsimme pikkukylän rytmiin lopulta melko kokonaisvaltaisesti. En olisi uskonut talvella hakiessani residenssiä, että päädyn äänittämään iskelmäversiota laulustani paikallisen muusikon kotistudiolle. Esiinnyin myös serkkuni Henri Raution saksofonin säestyksellä Savonranta-päivillä sekä nykysirkusryhmä Agit-Cirkin kanssa ravintola Myllykartanossa.

Vietin vielä syyskuun loppuun torpalla. Haikeat fiilikset oli jättää se taakseen, mutta seuraavat vieraat nauttikoot siitä ensi kesänä.

Kiitos,

Juha Rautio & Titta Minkkinen

sekä ystävät

Juha Raution kuva: Titta Minkkinen